Naiset saavuttivat Ykkösessä loistavasti viidennen sijan

Naiset saavuttivat Ykkösessä loistavasti viidennen sijan

16.11.2020

PKKU:n naiset saivat myös kauden 2020 päätökseensä viikonlopun ottelussa FC Herttaa vastaan Naisten Ykkösessä. Ottelu päättyi numeroin 0-0 ja sarjasijoitus oli varmistunut jo ennen viimeistä ottelua. Viime vuoden sijoitus saatiin pidettyä, kun Kerho sijoittui Ykkösessä viidenneksi.

- Kausi ei kuitenkaan ole ollut helppo, joukkueen hyökkääjä Leena Salmela toteaa. Kun korona vyöryi kevättalvella myös Suomeen, olivat kaikki valmistautumassa pian alkavaan sarjaan, kunnes yllättäen joukkueet eivät saaneet edes kokoontua hetkeen. Toiminta piti suunnitella aivan uudelta pohjalta etä- ja pienryhmäharjoitteluna. Samaan aikaan vallitsi epätietoisuus päästäänkö sarjoja edes aloittamaan.

- Keväällä oli hetken todella vaikeaa johtuen tuosta tilanteesta eikä asioita helpottanut joukkueen pelaajatilannekaan, joka oli kohtalaisen kapea. Kun pelit päästiin kesällä aloittamaan, tämä joukkue todellakin piti rivinsä tiiviinä. Ei jääty murehtimaan asioita, vaan joukkueen henki pysyi korkealla ja kaikki tsemppasivat toisiaan, kertoo Salmela.

Haastavan alkukauden jälkeen pelit kulkivat joukkueella kohtalaisen hyvin. Joukkue hävisi kauden aikana ainoastaan neljä kertaa. Yksi makeimmista voitoista tuli RoPS:aa vastaan, jota vastaan pelaaminen on Salmelan mukaan jostain syystä aina vähän vaikeaa. Ottelussa Salmela teki voittomaalin 61. minuutilla. Tämä maali oli myös yksi kahdestatoista hänen kauden aikana tekemistään maaleista. Nämä 12 maalia myös nostivat Salmelan maalipörssissä kauden päätteeksi kolmanneksi!

Kerho kiittää joukkuetta ja joukkueen taustoja hyvästä kaudesta! Kiitokset myös yhteistyöseura FC Hongalle.




Naisten kauden 2021 toiminta alkaa heti. Urheilullinen, motivoitunut ja korkealle tähtäävä pelaaja, tule Kerhoon pelaamaan!

Avoimet harjoitukset:
ke 18.11. klo 19.30 PeakFin
pe 19.11. klo 17.30 Kaleva TN

Yhteydenotot:

Päävalmentaja Jarkko Jahnukainen
p. 050 555 4113 (myös wa-viestit)
@ [email protected]

Dataline Sport | Molentum Oy