Sarjakärjen kohtaaminen päättyi viime viikonloppuna kotijoukkueen 2-0 voittoon
PKKU kohtasi viime lauantaina Helsingissä Bolt Arenalla sarjan kärjessä majailevan HJK:n. Ottelu päättyi odotetusti kotijoukkueen voittoon.
”Pelattiin mielestäni todella hyvä ottelu, kun ottaa huomioon vastustajan. HJK on ylivoimaisesti sarjan paras joukkue, ainakin pisteiden valossa, ja pystyimme taistelemaan ja roikkumaan mukana koko ottelun ajan. Olen siihen todella tyytyväinen”, päävalmentaja Timo Lehtihalmes kommentoi.
”Otimme pallollisessa pelaamisessa taas askeleita eteenpäin ja pystyimme välillä etenemään todella laadukkaasti HJK:n korkean blokin ohi ja pääsimme uhkaamaan viimeistä linjaa. Haasteita tietysti tuotti edetä maalintekoalueille, mutta samaan aikaan aihioita oli ja olen siihen tässä kohtaa tyytyväinen”, Lehtihalmes jatkaa.
Joukkueen puolustuspelaamisessa on tapahtunut parannusta
”Puolustuspelaamisemme oli kohtuu hyvää. Totta kai HJK pystyi luomaan todella hyviä paikkoja, joista parempana päivänä olisivat laittaneet pallon useamman kerran maaliin, mutta puolustimme myös boksin paremmin kuin aikaisemmissa peleissä. Veera Tammi teki loistavan paluun tolppien väliin ja oli kentän paras pelaaja. Myös Venla Ollikainen pelasi loistavan ottelun, etenkin kun ottaa huomioon, että tämä oli hänen toinen esiintyminensä tällä kaudella Liigassa. Myös nuoren Nelli Merjamon debyytti oli hieno ja hän tuli ennakkoluulottomasti sisään”, Lehtihalmes kertoo tyytyväisenä.
Runkosarjan viimeisellä ottelukierroksella Tuusulassa vastaan asettuu KuPS
”Seuraavaksi alkaa valmistautuminen kohti KuPS-peliä, jossa meidän tulee ennestään parantaa pallollista pelaamistamme. Lisäksi meidän tulee kehittää edelleen tilanteita, joissa pääsemme linjojen väliin ja siitä luomaan uhkaa KuPSin selustaan. KuPS on tietysti laadukas joukkue, mutta uskon, että olimme kovemman haasteen edessä kahdessa edellisessä ottelussa ja nyt meillä isot mahdollisuudet aiheuttaa KuPSille paljon ongelmia”, Lehtihalmes pohtii.