PKKU-KuPS-ottelu päättyi eilen vieraiden 0-6 voittoon
Runkosarjan viimeisellä kierroksella PKKU sai Hyrylässä vastaansa sarjassa toista paikkaa pitäneen KuPSin. Vierasjoukkueen Aada Nurmi teki laukoi 0-1 maalin jo kolmen minuutin peliajan jälkeen. Tauolle mentiin vieraiden 0-3 johdossa. Toinenkin puoliaika eteni vieraiden hallinnassa ja peli päättyi lopulta vieraiden 0-6 voittoon.
”Tämä oli tosi heikko esiintyminen meiltä! Harmittaa todella paljon, ettei saatu tämän enempää irti. Ottelu eteni aika odotetusti, eikä KuPSin pelaamisessa ollut mitään mullistavaa. Lahjoitimme todella helpot maalit KuPSille ja kun pääsimme itse hyökkäämään isoihin tiloihin, joita tiedettiin kentällä olevan, viimeiset ratkaisut oli hätäisiä ja tietynlainen rauhallisuus pallon kanssa puuttui”, päävalmentaja Timo Lehtihalmes kommentoi.
Edellisten otteluiden perusteella odotukset olivat korkeammalla.
”Odotin ehdottomasti paljon enemmän, sillä pelasimme kaksi hyvää ottelua tätä ennen, tekisi mieli sanoa, parempia joukkueita vastaan, ja nyt kun oli mahdollisuus todella haastaa pisteistä, esityksemme oli aneeminen ja heikko. Täytyy kuitenkin kantaa vastuu! Valmistautuminen ei selvästikään ollut onnistunut ja ennen seuraavaa peliä meidän tulee olla paljon valmiimpia”, Lehtihalmes toteaa.
Loppusarja alkaa kolmen viikon kuluttua, ja alemmassa sarjassa PKKU:n Lisäksi pelaavat JyPK, PK-35, Ilves, FC Honka ja PK-35 Vantaa.
”Nyt alkaa todella mielenkiintoiset pelit pienen tauon jälkeen. Putoamiskamppailu on äärimmäisen tiukka ja uskon ja luotan, että pystymme aiheuttamaan vielä paljon ongelmia monelle joukkueelle”, Lehtihalmes toteaa lopuksi.
Kotijoukkueen nälkäisimmäksi pelaajaksi valittiin Netta Peippo, joka sai Ravintola Kerhon lahjakortin.