PKKU-HPS PÄÄTTYI EILEN TUUSULASSA 1-3

Hyrylässä nähtiin lauantaina ottelu, joka ratkesi vasta aivan lopussa. PKKU siirtyi jo viiden minuutin kohdalla 1-0 johtoon, kun Hertta Lammion hienosta syötöstä Jasmina Liukkonen pääsi läpi, kiersi maalivahdin ja viimeisteli tyylikkäästi. Kun oli pelattu vajaa 20 minuuttia, Henna Rinkinen ansaitusti tasoitti ottelun 1-1, eikä mennyt kauaakaan, kun vierailijat siirtyivät 1-2 johtoon. Lisäajalla HPS viimeisteli loppulukemat 1-3.

”Tämän päivän isoin juttu oli parantaa merkittävästi edellisestä pelistä ja siinä onnistuimme todella hyvin. Totta kai tappion jälkeen on vaikeaa olla tyytyväinen, mutta kun tuloksen taakse katsoo, olin todella tyytyväinen siihen, miten puolustimme joukkueena ja etenkin toisella jaksolla pystyimme myös kontrolloimaan peliä ja HPS joutui todella ahtaalle osan pelistä. Lopun 1-3 maali oli tietysti harmillinen, mutta näin se välillä käy”, päävalmentaja Timo Lehtihalmes kommentoi.

”Meidän tulee etenkin pystyä parantamaan pelaamista molemmissa bokseissa. HPS-boksissa emme olleet riittävän vaarallisia tänään vaikka sinne suht hyvin pääsimme. Oli myös hienoa nähdä, miten nuoret debytantit Iisa Puronen ja Jessi Sipilä pääsivät sisään ja onnistuivat. Edith Grahnin ja Hertta Lammion loukkaantumiset olivat todella valitettavia ja tietysti vähän muuttivat myös meidän ottelusuunnitelmaa. Seuraavaksi keskittyminen siirtyy kohti HJK:ta ja saamme seuraavan ison haasteen putkeen”, Lehtihalmes toteaa.

Kotijoukkueen nälkäisimmäksi pelaajaksi valittiin Anna Karvonen, joka sai Ravintola Kerhon lahjakortin.

Kuva: Pasi Aalto

Dataline Sport | Molentum Oy