PK-35 Vantaa vei tärkeät pisteet
Syyskauden ensimmäinen ottelu PKKU-PK-35 Vantaa pelattiin eilen Tuusulan urheilupuistossa. PK-35 Vantaa vei voiton numeroin 0-4.
Päävalmentaja Timo Lehtihalmes toteaa, että ”parempi voitti, ehdottomasti. Emme pystyneet toteuttamaan suunnitelmaa riittävän laadukkaasti, emmekä etenkään pystyneet kontrolloimaan palloa riittäviä aikoja, vaan pallonhallintavaiheemme olivat turhan lyhyitä.
Ottelun alku oli meiltä todella huono, pääsimme vähän peliin mukaan ensimmäisen jakson kuluessa, mutta todellista uhkaa emme pystyneet luomaan. Vantaa voitti kaksinkamppailuita paljon niin pallollisena kuin ilman palloa ja olivat selvästi edellä.”
Pisteitä on vielä loppukaudella paljon jaossa, vaikka Lehtihalmes harmitteleekin tärkeiden pisteiden menetystä.
”Tulos on todella harmittava! Ottelu oli meille äärimmäisen tärkeä ja nyt meidän tulee tällä kierroksella ylisuorittaa tulevissa peleissä, jotta pystymme vielä taistelemaan sarjapaikasta. Mitään ei ole vielä pelattu, paljon pisteitä on jaossa, mutta totta kai tämä tulos tarkoitti, että meidän pitää muutama yllätys tehdä vielä ja siihen tietysti pyritään. Työ jatkuu treenikentällä ja sitä kautta toivottavasti pystymme parantamaan pelaamisen rakennetta niin, että meillä on edellytykset vielä taistella pisteistä.”
Joukkueen nälkäisimmäksi pelaajaksi valittiin maalivahti Veera Tammi, joka pääsee herkuttelemaan Ravintola Kerhoon.