Jatkosarjan ensimmäisessä kotipelissä vastassa Honka

Haastajasarjan toisella kierroksella PKKU kohtaa kotonaan Hongan. Hongan edellinen ottelu oli Suomen Cupin finaali, jossa he hävisivät HJK:lle 2-1, kun taas PKKU kohtasi PK-35 Vantaan Myyrmäessä, Vantaan viedessä pisteet 3-0.

Joukkueiden kauden aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet Keravalla Hongan 3-1 voittoon ja Tapiolassa 1-1 tasapeliin.

”Honka on jostain syystä pelillisesti sopinut meille aina hyvin ja harjoituspelit mukaan lukien neljästä kohtaamisesta kolme on päättynyt tasan. Totta kai Honka on varmasti tuloksellisesti kauden isoimpia alisuorittajia, kun ennen kauden alkua puhuivat mestaruudesta ja nyt taistelevat sarjapaikasta”, päävalmentaja Timo Lehtihalmes toteaa.

”Otetaan hyvät asiat mukaan Vantaa-pelistä, jossa etenkin ensimmäisellä jaksolla pystyimme useampaan kertaan ohittamaan Vantaan prässin ja pääsimme isoihin tiloihin, mutta viimeiset ratkaisut olivat heikkoja. Nurmi alustana tulee varmasti vaikuttamaan jonkin verran molempien joukkueiden pelaamiseen ja yllättäviä tilanteita voi olla edessä.”

Honka taistelee sarjapaikasta tällä hetkellä haastajasarjan kolmannella sijalla, mutta piste-erot sijoilla 2-5 ovat todella pienet.

”Hongalla on varmasti paljon nälkää hävityn Cup-finaalin jälkeen ja sieltä tulee varmasti joukkue, joka haluaa ja tarvitsee kolme pistettä. Honka on ollut parhaimmillaan, kun on päässyt pelaamaan altavastaajana ja rikkomaan vastustajan pelaamista, mutta heillä ollut paljon ongelmia, kun heidän olisi pitänyt pystyä olemaan ”parempi joukkue”. Uskon, että tässä on yksi meidän paikoista iskeä. Samaten avausmaalin merkitys on varmasti iso, kun toisella joukkueella on todella isot paineet ja toisella joukkueella kiusaajan rooli”, Lehtihalmes pohtii.

PKKU:n riveistä puuttuu varmuudella Edith Grahn, Anna Karvonen ja Veera Tammi (Hongan sopimuspelaaja).

Hertta Lammio odottaa sunnuntailta kovaa pistetaistelua:

”Honka haluaa varmasti saada heille tärkeät pisteet sunnuntaina, joten pisteistä pitää taistella kovaa ja onnistua omassa pelissä. Viime peli heitä vastaan oli kuitenkin tiukka tasapeli, josta on hyvä lähteä haastamaan Honkaa vielä kerran.”

Dataline Sport | Molentum Oy