HJK kaatoi PKKU:n eilen Tuusulassa lukemin 0-7 (0-4)
Eilen pelattiin kauden ensimmäinen peli Tuusulan urheilukeskuksen nurmella vajaan 200 katsojan edessä. Sarjaa johtava HJK vei odotetusti voiton.
Päävalmentaja Timo Lehtihalmes analysoi peliä seuraavasti:
”HJK oli odotetun hyvä! Alussa saimme aiheutettua HJK:lle vähän ongelmia ja luotua yhden hyvän maalipaikan mennä johtoon, mutta HJK osoitti, miksi he johtavat sarjaa puhtaalla pelillä. Toki teimme itse isoja virheitä, jotka johtivat maaleihin, mutta HJK:n prässin alta oli, etenkin onnistumisten jälkeen, todella vaikea päästä pois, emmekä oikein pystyneet pelaamaan pallon kanssa missään kohtaa. Tulos oli totta kai sellainen, mitä tässä sarjassa ei pitäisi tulla, mutta tasoerot ovat todella kovat ja tänään se näkyi sekä taululla että kentällä.”
Ensi viikolla vietetään juhannusta, eikä pelejä pelata. Kevätkierros on nyt pelattu ja syyskierroksella meillä on jälleen uusia mahdollisuuksia kauden avausvoittoon.
”Juhannuksen jälkeen seuraavat kaksi peliä ovat meille todella tärkeitä, kun ensin vastaan tulee Hyrylään PK-35 Vantaa ja sen jälkeen Jyväskylässä kohdataan JyPK. Nämä on meidän päävastustajia, ja näissä peleissä meidän tulee onnistua todella hyvin. Tänään HJK oli odotetusti kaikessa parempi, emmekä pystyneet vastaamaan riittävästi heidän intensiteettiin”, Lehtihalmes toteaa lopuksi.
Ottelun nälkäisimmäksi pelaajaksi valittiin Anna Karvonen, joka palkittiin Ravintola Kerhon lahjakortilla.