PKKU voitti Kiffenin

Kerho oli Töölön pallokentän nurmella pelatussa ottelussa yhden maalin verran kotijoukkuetta parempi ja ryösti pisteet.

Viikko sitten lumisateessa alkanut kakkosdivaritaival jatkui tiistai-iltana Helsingissä myös melko arktisissa olosuhteissa. Lunta ei sentään satanut, mutta kylmää oli, eikä pelialustakaan vielä ollut aivan priimakunnossa.

Mainitut seikat varmasti osaltaan vaikuttivat pelin rikkonaiseen luonteeseen. Kumpikaan joukkue ei nimittäin halunnut juurikaan rakennella peliä tai pelata pitkiä hyökkäyksiä, vaan tyytyivät mieluummin antamaan pitkiä syöttöjä ja hakemaan vastahyökkäystilaisuuksia.

Ottelu alkoi vierasjoukkueen osalta erinomaisella tavalla. Täksi kaudeksi Kerhoon Malmilta siirtynyt hyökkääjä Lauri Karjalainen laukoi jo yhdeksän minuutin kohdalla noin kahdestakympistä saadun vaparin upeasti maaliin.

Kiffen sai maalista lisää virtaa ja ottikin joksikin aikaa ottelussa ohjat käsiinsä. Hyvällä prässillä se onnistui lähes kokonaan estämään vierailijoiden pelin avaamisen ja sai luotua painetta vastustajan puolustuslinjaan.

Lopulta yritys tuotti tulosta, kun aikalailla helpon näköisesti vasemmalta laidalta boksiin murtautunut hyökkääjä syötti pallon maalinedustalle avopaikkaan, josta peli tasoihin. Tauolle siirryttiin tasatilanteessa 1-1.

Toisella puoliajalla peli jatkui aikalailla samanlaisena kuin ensimäiselläkin, mutta pikkuhiljaa ja vaihtojen myötä Kerho sai paremmin pelin juonesta kiinni. Hyökkäykset aloitettiin nopeammin ja terävämmin, joitakin kohtuullisia maalitilanteitakin syntyi. Kerhon maalia vartioinut Mika Johansson sai sen sijaan olla melkoisen rauhassa.

Voittomaalin laukoi lopulta Mikkelistä kotiin palannut ja vähän aikaisemmin paristakympistä ylärimaan laukonut Milo Jung, jolla oli helppo työ siirtää hienosti vasemmalta rangaistusalueelle murtautuneen ja muutenkin vahvan pelin keskikentällä urakoineen Valtteri Homasen tarjoilu takakulmaan.

Peli avautui tämän jälkeen, kun Kiffen alkoi hyökätä agressiivisemmin tasoitusmaalin toivossa. Keskialue ylitettiin molempiin suuntiin helposti, mutta paremmat maalipaikat loi Kerho. Lisää maaleja ei kaikesta huolimatta enää tehty ja PKKU sai näin tililleen jo toisen yhden maalin voiton ja jatkaa sarjaa kahden kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä.

Alkukauden merkit ovat sikäli rohkaisevia, että vaikeista vieraspeleistä on haettu täydet pisteet siitä huolimatta, ettei peli missään nimessä vielä ole valmista. Viime vuonnahan alku oli samanlainen, ja toivoa sopii, että myös sitä seuranneet tapahtumat toistuisivat.

Sitä voi ja kannattaa tulla seuraamaan joukkuetta PKKU:n ensimmäiseen kotiotteluun, joka pelataan Kalevan tekonurmella ensi lauantaina klo 17.00 alkaen.

Vastaan tuolloin asettuu Vantaalla vaikuttava Fc Legirus Inter.