PKKU jatkaa lohkonsa ykkösenä

Kerho ratkaisi ottelun jälleen kerran aivan ottelun loppuhetkillä kaataessaan myös nousua kakkoseen tavoittelevan Honka akatemian torstaina Kalevassa pelatussa ottelussa 1-0.

Ottelu oli molemmille joukkueille todella merkityksellinen. Tämä näkyi jo ennen pelin alkua pöytäkirjassa, johon oli espoolaisvierailijalle merkitty ns. edaripelaajia puolet avauskokoonpanosta. Lisäksi ottelun ajankohtaa oli viime hetkellä siirretty Hongan pyynnöstä. Itse pelin aikana merkitys oli nähtävissä molempien joukkueiden tarkassa puolustuspelissä, kovassa yrityksessä ja yleisesti ottelussa pelatun jalkapallon hyvässä laadussa, joka olisi hyvin kelvannut sarjatasoa korkeammallekin.

Ensimmäinen puoliaika oli lievästi Pkku:n. Heti jakson alussa kerholla oli kolme loistopaikkaa mennä johtoon, mutta edes läpiajosta ei tällä kertaa maalinteko maistunut. Kotijoukkueen vahvan aloituksen jälkeen voimasuhteet tasoittuivat ja loppuaika olikin suhteellisen tarkkaa peliä, jossa kumpikaan joukkue ei saanut kovin merkittäviä maalipaikkoja luotua.

Toisen puoliajan parhaat maalipaikat rakensi vierasjoukkue, joka yhden paitsiomaalin lisäksi kuittasi kerhon ensimmäisen jakson möhlityn läpiajon sähläämällä kaksi-vastaan-nolla -tilanteen niinikään paitsioksi. Lisäksi molemmat saivat, lähinnä erikoistilanteista, jokusen puolivaarallisen tilanteen aikaiseksi.

Kuten niin monta kertaa aikaisemminkin tällä kaudella, teki kerho voittomaalin aivan lopussa. Mm. varusteiden korjaamisesta annettua pitkähköä lisäaikaa oli pelattu n. 8 minuuttia, kun ensimmäisen ysikymppisen tällä kaudella pelannut Laatusen Vade syötti tarkasti vaidosta tulleen Samin linjan taakse, josta keskityksen jälkeen boksiin elämään jääneen pallon tykitti verkkoon jo toisessa ottelussa peräkkäin onnistunut Nino.

Pkku:n peli kehittyy ilahduttavasti koko ajan, eikä usko omaan tekemiseen näytä tällä kaudella loppuvan tiukassakaan paikassa. Tässä ottelussa oli vastassa todella kova ryhmä, jossa oli mukana useita rutinoituneita kakkosen pelaajia, liigakokemusta sekä nuorisomaajoukkupelaajia.

Edari jää nyt ansaitulle lyhyehkölle kesätauolle, jonka jälkeen syyrkierros alkaa 29.7. vierasottelulla Itä-Hakkilassa.