B-pojat tasuriin Interin kanssa

Kalevan urheilupuistossa lauantaina pelattu Pkku:n ja Turun Interin välinen SM-karsinta-ottelu päättyi lopulta pistejakoon tuloksella 1-1.

Karsintasarja alkaa olla päätöksessään ja todella tasaisessa sarjassa pisteiden tärkeys välittyy voimakkaasti peliin. Tällä kertaa vaikutus meni valitettavasti vähän miinuksen puolelle, kun kumpikaan joukkue ei oikein uskaltanut tai halunnut pelata.

Ensimmäinen puoliaika oli harhasyöttöjen ja pallonmenetysten värittämää peliä, jossa kotijoukkue onnistui luomaan paremmat maalintekotilanteet. Kerhon keskikentällä energisesti ja hyvällä kamppailuasenteella pelannut Masi Bäckström laukoi jakson ainoan maalin heti ottelun alussa. Vierasjoukkue epäonnistui keskityksen jälkeisessä purussa ja Masi täräytti pallon pilkun kohdalta volleystä upeasti ylänurkkaan.

Toisella puoliajalla myös Inter sai muutaman tilanteen luotua. Tasoitus syntyi ennakkoon vaaralliseksi tiedetystä erikoistilannepelaamisesta, kun turkulaispelaaja pääsi sivuvaparista vapaasti puskemaan pallon etunurkkaan.

Ennen tasoitusta kotijoukkueella oli ollut hyvät paikat naulata peli, mutta tehottomuus kostautui, niinkuin jalkapallossa varsin usein käy, omaan päähän päästetyllä osumalla. Tämän jälkeen molemmilla joukkueilla oli saumat ratkaista peli itselleen, mutta tällä kertaa oli tyydyttävä pistejakoon.

Pkku:n viimeinen karsintapeli pelataan Kalevan urheilupuistossa ensi lauantaina 1.4. kello 16:00. Vastustaja on kerhon kanssa tasapisteissä oleva pk-35.

Kaikki joukolla kannustamaan kerho tarvittavaan voittoon!